allaspumppu

Allaspumppu on puutarhan sydän.

allas valo

valosuutin ElimaxLiikkuva vesi toimii katseenvangitsijana puutarhassasi ja esimerkiksi veden leikki valon kanssa on upeaa katseltavaa. Tämän lisäksi pumppu on välttämätön veden kunnossapitämiseen, sillä vain liikkuva vesi pysyy kunnossa. Pumput on tehty jatkuvaan käyttöön, joten niiden sähkönkulutus on erittäin pieni.

 

 

Ennen kuin hankitaan pumppu, kannattaa miettiä mitä kaikkia elementtejä altaaseen haluaa. Pumppuja on rakenteeltaan ja suorituskyvyltään erilaisia ja niillä saadaan vesi (suihkun lisäksi) esimerkiksi patsaaseen tai vaikka puroon. Jokainen elementti tietysti kasvattaa pumpun tehovaatimusta.

Etenkin isompiin allaskokonaisuuksiin kannattaa suodattimelle ja/tai purolle olla siihen käyttöön suunniteltu pumppu. Suodatin- ja puropumppu on teholtaan ja tuotoltaan suuri, siinä on valmiiksi iso letkukara ja se pystyy imemään itsensä läpi hieman isompiakin roskia menemättä tukkoon.

Jos et ole varma minkälaisen pumpun tarvitset, käänny jälleenmyyjäsi puoleen.

Pumppu tulee sijoittaa niin, ettei se ole aivan altaan pohjassa (ja näin pyöritä mahdollisesti altaan pohjalle painunutta likaa) tukevan jalustan päälle. Suihkuputki tulee olla hieman veden pinnan yläpuolella. Tarkista myös, ettei pumppu suihki vettä yli laitojen ja näin tyhjennä allasta.

Minkälainen pumppu minun altaaseeni?:

  • Jos olet hankkimassa pumppua pieneen altaaseen, valitse pumppu jonka suihkukorkeus on enintäänpumppu-ja-patsas puolet altaan halkaisijasta.
  • Jos tahdot pumpun suihkuttavan vettä ja nostavan sitä patsaaseen tarvitset tehokkaamman pumpun, jossa on liitäntä suihkulle ja patsaalle. Tarkista patsaan paketista pumpun tehovaatimus* (esim. 700 l/h) jolloin tämä pitää vähentää pumpun tehosta ja laskea riittävä määrä vettä myös suihkulle.
  • Suodatinpumppu kannattaa olla tehokas ja siihen tarkoitukseen valmistettu, suodattimessa (jollei pumppu sisälly pakettiin) lukee pumpun vaadittu teho*.
  • Puroja ja putouksia rakennettaessa tulee ottaa monta asiaa huomioon, siitä lisää omalla sivullaan.

* teho ilmoitetaan pumppupakkauksissa tuottokäyränä, josta voi helposti laskea paljonko pumppu tuottaa vettä esim. 1m korkeuteen sijoitetulle patsaalle, esimerkissä Elimaxin tuottkäyrä:

Elimax_esimerkki

 

Elimax 2 000 pumpulla patsas saisi 1 500 l/h vettä 1m korkeuteen.

Alla taulukot valikoimissamme olevista pumpuista. Taulukoista näet kätevästi, minkä pumpun tarvitset, kun pumpun haluttu suoritusteho on jo tiedossa.

Huomaa, että taulukoissa ilmoitetut suihkukorkeudet ovat maksimiarvoja, jotka saavutetaan ihanteellisissa olosuhteissa. Suihkun korkeuteen vaikuttavat oleellisesti veden, pumpun ja suuttimen osien puhtaus sekä pumpun sijoitus.

Suihkukorkeus: kuinka korkealle pumppu suihkuttaa vettä suihkusuuttimella
Nostokorkeus: kuinka korkealle pumppu nostaa veden esim puroletkua pitkin(0 piste)

Valikoimassamme olevat pumput:
Osa pumpuista, etenkin tehokkaammista ovat tilaustuotteita eivätkä kuulu kauppojen perusvalikoimaan.

Xtra pumppu

1351950 Xtra900 pumppu

Laadukkaat ja kestävät Ubbinkin Xtra pumput sisältävät runsaan valikoiman suuttimia ja liittimiä. Lisäksi pumpuista löytyy säädin suihkorkeudelle ja sivuvirtaukselle. Takuu 2 vuotta.
Sarja kuuluu K-Rautojen, Rautioiden ja K-Kotipihojen valikoimaan.

xtra_suuttimet

tuottokayra_Xtra

HEISSNER_smartline_LOGO

pumppu

Erittäin hyvä peruspumppu, josta koot 600-3000 ovat todella monen jälleenmyyjämme valikoimassa. Smartline on Heissnerin valmistama pumppusarja, jossa mukana kupla, sieni sekä suihkusuuttimet. Pumpuissa lisäksi teleskoppiinen nousuputki sekä tukeva muotoilu.

HSP600-00smartline_iso HEISSNER_Wasserspiel-Zubehör_HSP1000-00_HSP3000-00_Teichfigurenanschluss
Video Smartline pumpuista (ominaisuudet, puhdistus ja huolto) teksti saksaksi:

Elimax pumppu

Korkealaatuinen pumppuperhe, jossa kestävät suuttimet ja hyvät säätömahdollisuudet. Pumpulla on 5 vuoden takuu. Sarja kuuluu K-Rautojen, Rautioiden, K-Kotipihojen sekä monien yksityisten Garden Centerien valikoimaan.
Elimaxelimax_suuttimet
Elimax_taulukko

Waterking pumppu

Edullinen peruspumppu. Pumpussa sivuliitäntä sekä säädin. Sarja kuuluu Kodin Terrojen, Prismojen, Agrimarkettien sekä yksityisen Garden Centerien valikoimiin.

waterking waterking_2tuottokayra_Waterking

Aqua Jet pumppu

Aqua Jet pumpuissa on monipuoliset säädöt. Laadukas pumppuperhe Saksan johtavalta toimittajalta Heissnerilta. Synkroonimoottori ja teleskooppi suihkuputki (20-48cm). Aqua Jet pumpuilla on 5 vuoden takuu. Aqua Jet pumput kuuluvat Bauhausien, yksityisten puutarhakeskuksien sekä nettikauppiaden valikoimaan.

aqua jet pumppu aqua jet pumppu2

 

 

 

aqua jet

aqua jet taulukko

Puro- ja suodatinpumput

Cascademax

Cascademax pumppu on suunniteltu vesiputousten ja virtausten rakentamiseen. Tuotto on suuri ja se soveltuu hyvin myös suodattimien kanssa käytettäväksi.
Cascademax pumpuilla on 5 vuoden takuu.
Cascademax pumput kuuluvat Yksityisten puutarhakeskuksien sekä K-Rautojen (osan) valikoimaan.

CASCADEMAX (2)casvademax putouksiin

 

 

 

 

 

cascademax

aqua jet taulukko cascademax taulukko

 

Powermax pumppu

Powermax pumput on suunniteltu suodattimien pumpuksi. Ne pystyvät pumppaamaan vähän likaisempaakin vettä ja kuluttavat tuottoonsa nähden todellä vähän virtaa.
Powermax pumpuilla on 5 vuoden takuu.

POWERMAX

powermax pienet taulukko powermax isot taulukko

Comments are closed